Tarinointijoulukalenteri, luukku 4

Qatarin lipussa on sahalaita, ja niin on sahassakin. En ole varma, valmistetaanko Qatarissa sahoja, mutta ehdottomasti pitäisi valmistaa.

Olen ideoinut Qatarin valtiollisen sahatehtaan. Se toimii yhdessä niistä Dohan pilvenpiirtäjistä, jotka sojottavat merenrannan litteästä maasta. Pohjakerroksessa, koska yläkerroksissa toimiva sahatehdas olisi liian huikentelevainen. Olen nähnyt pilvenpiirtäjät karttakirjassa.

Haluaisin omaan työkalusalkkuuni Qatarissa valmistetun sahan. Se sopisi hyvin Neuvostoliitosta hankitun vasaran ja angolalaisen puukon viereen.

***

Kirjoittajaa taas kiinnostaisi yllä minäkertojana toiminut hahmo. Mitä muita työkaluja hänellä on? Mitä hän niillä rakentaa, vai harrastaako hän vain työkalujen keräilyä? Onko hänellä ehkä vähän liikaa aikaa tutkia karttakirjaa? Tällaiset nopeat ja lyhyet tekstit synnyttävät joskus jotain suurempaa. Tämä teksti voi olla sellainen tai sitten ei.

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 4 kirjain on Q.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 3

Öisin lasken vastaantulijoita. Tänä yönä heitä on kaksi. Kadun viertä kulkee mies, jolla on kireä askel. Siniset sormet painavat puhelinta kiinni korvaan. Linjan toisessa päässä on joku, joka haluaisi nukkua. En laske häntä vastaantulijaksi, vaikka hän on selvästi enemmän täällä kuin siellä, missä oikeasti on.

Toinen vastaantulija on autossa istuva hahmo, joka ei erotu pimeän lasin takaa. Olen silti varma, että joku istuu tuulilasinpyyhkijöiden takana ja toivoo, että puhelimeen huutava mies astuu vasta seuraavan auton eteen.

Katulampun keltaiseksi valaisema lumipyry jää monilta näkemättä. He nukkuvat, ja heräävät peruuttavan lumiauran ääniin neljältä, kun pyry on ohi. Valvon öisin, koska en halua sellaista ensikohtaamista lumen kanssa.

**

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 3 kirjain on Ö.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 2

Veitsi sojotti keskellä voipalaa varsi kohti kattoa. Olit iskenyt sen siihen suutuksissasi nyrkkiotteella niin, että terä oli uponnut pöytään asti, ja puisesta varresta oli irronnut tikkuja kämmeneesi. Mulkoilit pöydän yli vihaisena, kuin tikutkin olisivat minun syytäni.

– Ajattelitko mitään? Ajattelitko siis yhtään mitään? puhisit, ja sieraimesi laajenivat.

Tietäisitpä vain, montaako asiaa olin ajatellut. Ainakin kahtakymmentäkolmea. Minähän tätä taloutta pyöritän, pesen pyykit, kastelen kasvit ja huolehdin sinunkin aikataulusi ja menemisesi. Ei sen kaiken keskellä voi aina muistaa, että sinä haluat mandariineja etkä klementiinejä.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 2 kirjain on V.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 1

Wanha. Kirjoitit aina kaksoisveellä, kun puhuit niistä homeisista romuistasi. Minä lausuin sanan mielenosoituksellisesti korostaen, matkin sinua posket lommossa ja suu ankkana. Inhosin kaikkea, mikä oli tielläni ja mihin saatoin iskeä varpaani.

Harrastuksesi, tai ehkä ennemmin pakkomielteesi, toi kotiimme tavaraa tasaisena virtana. Viime viikolla saapui rukki, ja eilen kannoit sisään puolikkaan hattunaulakon. Sanoit etsiväsi kaikessa rauhassa toista puolikasta, eihän tässä mikään kiire ollut. Wanhat tavarat olivat odottaneet kotiimme pääsyä jo kauan, joten pieni lisäodotus ei tuntuisi missään.

Minä olin laskenut, että juhannukseen mennessä romuja olisi sopivasti kokollinen.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 1 kirjain on W.

Kirjoittamisen vaikeus ja ihanuus – Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 8 on ilmestynyt

Kuvitteluperjantai-podcastin kahdeksas jakso on nyt kuunneltavissa. Puhumme siinä Rauhan kanssa kirjoittamisen vaikeudesta ja toisaalta ihanuudesta. Miten meillä voikin olla valtava pakko tehdä asiaa, joka usein repii hermot riekaleiksi?

Meille proosan kirjoittajille runon ja dialogin tuottaminen ei ole helppoa. Runoon on symbolisuudessaan vaikea tarttua, ja dialogi tuntuu helposti tönköltä ja teennäiseltä. Innostumme jaksossa puhumaan teatterista ja kerromme speksin kirjoittamisen vaiheista. Jakson julkaisuhetkellä käsikirjoitus on jo valmis, ja muu speksitiimi on alkanut siirtää tekstiämme lavalle. On muuten jännittävää odottaa, mitä siellä oikein on syntymässä!

Myös mielialat vaikuttavat kirjoittamiseen. Siinä missä Rauha saa uutta tekstiä syntymään parhaiten hieman alavireisenä, Kesän julkaisukelpoisimmat tekstit syntyvät silloin, kun muu elämä on mallillaan. Pohdimme arkitodellisuuden ja tarinamaailman suhdetta. Rauha käyttää tarinamaailmaa pakopaikkana, kun taas Kesä sekoittaa todellisuudet iloisesti keskenään, poimii tarpeen mukaan parhaat tai pahimmat palat molemmista. Spekulatiiviset ja fantasiaelementit toimivat toisaalta etäännyttäjinä, toisaalta ne näyttävät tästä todellisuudesta jotakin, mihin realistinen kuvaus ei yllä.

Kerron tässä jaksossa lisäksi tapauksesta, joka sai minut melkein hautaamaan romaanikässärini syvälle pöytälaatikkoon. Onneksi sain kuitenkin tekstistä uuden otteen ja ymmärsin, että kässärilleni on sittenkin olemassa paikka ja jopa tarve.

Kuvitteluperjantai-podcastin kahdeksannen jakson pääset kuuntelemaan tästä!

Lyhyt ja pitkä tarina ja juoni – kuuntele Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 7

Kuvitteluperjantai-podcastin seitsemäs jakso on ilmestynyt. Tällä kertaa puhumme Rauhan kanssa tarinoista ja juonista. Miten pitää jännitettä ja lukijan kiinnostusta yllä, keriä tarinaa auki tarpeeksi nopeasti ja samaan aikaan tarpeeksi hitaasti?

Puhumme myös lyhyistä ja pitkistä tarinoista, novelli- ja romaanimitasta. Huomaamme, että lyhyt ja pitkä teksti ovat niin kirjoittajalle kuin lukijallekin erilaisia kokemuksia. Eroa on niin kirjoittamisessa, palautteen saamisessa kuin tekstin rakenteessakin, vaikka peruspalikat ovatkin useimmissa proosateksteissä samat. Lyhyt teksti palkitsee valmistuessaan nopeammin, mutta pitkä mahdollisesti suuremmin (tätä emme tosin kumpikaan tiedä, koska olemme saaneet julkaisukuntoon vain lyhyitä tekstejä, mutta onneksi romaanin kirjoittaminen on antoisaa pitkin matkaa, eikä vain lopussa).

Lukijalla taas voi olla tekstille hyvin erilaisia käyttötarkoituksia nopeista vilkaisuista pitkään uppoutumiseen ja kevyestä haastavaan tekstiin. Odotukset tekstille ovat myös erilaiset. Mitä enemmän saman tarinan lukemiseen käyttää aikaa, sitä enemmän odotuksia esimerkiksi loppuratkaisua kohtaan kasaantuu.

Mietimme myös tekstien aiheita ja teemoja. Lyhyesti selitettynä aiheella tarkoitetaan sitä, mistä teksti kertoo ja teema sitä, mitä aiheesta sanotaan. Kuten huomaatte, käytämme juonta, tarinaa, aihetta ja teemaa välillä iloisesti sekaisin. Yliopisto-opinnotkaan eivät poista sitä, että nämä ovat hankalia, käsistä lipsuvia käsitteitä. Silti tarvitsemme niitä, jotta voimme puhua kirjoittamisesta ja lukemisesta niin kuin puhumme.

Arvatkaa muuten, mikä oli hienointa huomata kuunnellessani tätä jaksoa? Kerron siinä romaanikäsikirjoituksesta, johon minulla on olemassa vasta tärkeimmät hahmot ja päähenkilön tunnemaailma, mutta ei juonta. Instagram-seuraajani tietävätkin jo, että tämän jakson nauhoituksen ja julkaisemisen välissä sain kokoon myös juonen. Se tipahti pimeydestä eräänä yönä, jona sitä vähiten odotin. Irralliset palikat järjestyivät ja kokonaisuus kirkastui kirjoitettavaan muotoon. Puhumme podcast-jaksossa palapelikirjoittajuudesta. Se tarkoittaa juuri tätä.

Pääset kuuntelemaan uusimman jakson tästä!

Mikä on fiktion perimmäinen tarkoitus? – Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 6 on ilmestynyt

Kuvitteluperjantai-podcastin kuudes jakso on ilmestynyt. Jaksossa puhumme Rauhan kanssa kirjoittajan suhteesta tekstiensä aiheisiin. Pohdimme, onko helpompaa kirjoittaa itselle tutusta vai vieraasta, ja mitä vaaranpaikkoja kummassakin aihevalinnassa on. Keskustelemme siitä, mistä kirjoittajalla on oikeus kirjoittaa ja mitä vieraasta aiheesta kirjoittaessa on hyvä ottaa huomioon. Jaksossa valkenee myös fiktiokirjoittamisen perimmäinen tarkoitus.

Kun aihe on vieras, toimii internet hyvänä apuna. Kuuntelemalla saat selville, millaisia outouksia ja rankkojakin asioita hakuhistorioistamme löytyy. Omat aiheeni ovat sellaisia, että olen monta kertaa kesken kirjoittajakaverin kanssa käydyn chat-keskustelun lisännyt mukaan huomautuksia kuvitteelliselle kolmannelle osapuolelle: en suunnittele rikosta tai ole muutenkaan epäilyttävä tai vaarallinen. Kirjoitan kirjaa, ja googlaan siksi kummallisia. Usein aiheet puistattavat itseänikin niin, että joudun pitämään tiedonetsinnässä ylimääräisiä päänjäähdytystaukoja. Silti minun täytyy kirjoittaa juuri siitä, mistä kirjoitan.

Keskustelemme myös faktan ja fiktion suhteesta toisiinsa. Jokaisessa fiktiivisessä tekstissä on ripaus totta mukana, mutta Kesän ja Rauhan suhde tuohon ripaukseen on kovin erilainen.

Uuden podcast-jakson pääset kuuntelemaan tästä!

Antologia kehittää ja kannustaa kirjoittajaa – Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 5 on ilmestynyt

Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 5 on ilmestynyt. Tällä kertaa puhumme Rauhan kanssa antologioista, joiden teossa olemme molemmat olleet mukana. Antologia on samoihin kansiin painettu kokoelma eri kirjoittajien tekstejä.

Paljastamme jaksossa, mitä olemme saaneet antologioissa julkaisemisesta ja mitkä ovat suosikkejamme omista antologiateksteistämme. Lisäksi tunnustaudumme yllytyshulluiksi ja etsintäkuulutamme kadonneen antologian. Jakson kuuntelemalla saat selville myös, mikä on välipalateksti ja mihin sitä tarvitaan.

Antologiajakson pääset kuuntelemaan tästä!

Silminnäkijähavaintoja Veteen syntyneiden syntymästä

Rakastan rumia tarinoita, jotka on kerrottu kauniilla kielellä. Sellaisia, joissa on sopivassa suhteessa verta, epätoivoa, hulmuavia hiuksia ja puhdistavia juonenkäänteitä. Akseli Heikkilän Veteen syntyneet on juuri sellainen tarina.

Palataan reilun vuoden taakse, elokuuhun 2018. Lueskelin silloin oman pienryhmäni tekstejä pian alkavaa Turun yliopiston luovan kirjoittamisen mestarikurssia varten. Akselin kässärin ensimmäisellä lehdellä havahduin.

”Tässäkin on Eeva.”

Olin vasta lisännyt omaan käsikirjoitukseeni kokonaisen uuden juonilinjan, jonka yhtenä henkilönä oli siilitukkainen ja omapäinen Eeva. Ja nyt huomasin, että Akselin päähenkilönä oli siilitukkainen ja omapäinen Eeva. Mutta vaikka eevoissamme oli paljon samaa, oli myös eroa. Heissä kummassakin näkyi oman kirjoittajansa kädenjälki.

Veteen syntyneet on kertomus Eevasta, joka saapuu pohjoiseen kotikyläänsä neljän vuoden poissaolon jälkeen. Siellä kaikki on muuttunut ja sittenkin ennallaan, eikä joki anna vieläkään kalaa. Eeva haluaa kostaa kokemansa vääryydet. Terävä raakuus ja usvainen myyttisyys sekoittuvat toisiinsa niin kuin ne voivat tehdä tarinassa, jossa yhdenlaista pääosaa näyttelee pyörteilevä koski.

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet, s. 21

Tempauduin tekstin vietäväksi heti ensilukemalla. Sama tapahtui kaikilla editointikierroksilla ja vielä sittenkin, kun sain valmiin kirjan käsiini, vaikka tunsin jo tarinan. Kävimme mestarikurssilla tämän(kin) tekstin tiimoilta monta hyvää keskustelua, ja oli hienoa seurata vierestä tarinan kehittymistä ja useita muodonmuutoksia. Tunnen suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että sain seurata prosessia läheltä ja osallistua siihen.

Tämä tarina on upea, raastava ja pakahduttava. Lukekaa se.

Entä miten omalle Eevalleni kävi? Hän oli niin pitelemätön, että karkasi koko kässäristä. Hänellä on nyt kokonaan oma teksti.

***

Viime hetken vinkki: Akseli Heikkilä on mukana Turun kirjamessujen lauantaissa 5.10. Häntä haastatellaan yhdessä kirjailija Jussi Sudenlehden kanssa 2. kerroksen Einossa klo 13.20–13.50.

”Mä oisin aamusivuihminen, jos mä oisin aamuihminen” – uusi podcast-jakso kuunneltavissa nyt

Kuvitteluperjantai-podcastin nelosjakso on ilmestynyt! Puhumme siinä Rauhan kanssa kirjoittamisen olosuhteista ja kerromme, miten kirjoittaminen käytännössä näkyy kodeissamme ja elämissämme. Olemme näissä asioissa aikamoisia välineurheilijoita. Onneksi sentään käytämme muistilapuista molemmat puolet ja jatkamme postissa tulleiden kirjekuorten kulmiin.

Järjestelmällisyydestäkään meitä ei voi syyttää. Eipä siis ihme, että jotain joutuu välillä myös kadoksiin. Minä olen esimerkiksi kerran kadottanut romaanikässäristäni kokonaisen luvun. Podcastista selviää, löysinkö sitä koskaan.

Kuuntelemalla saat tietää myös, kumpi meistä kutsuu itseään läppärivaeltajaksi, kumpi ei saa selvää omasta käsialastaan ja mikä olisi mielestämme huippuratkaisu kirjoituskaaokseen. Ratkaisu on muuten täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että ykkösjaksossa halusimme eroon taiteilijastereotypioista. Mutta ristiriidathan tekevät kirjoittajasta vain kiinnostavan.

Olosuhdejakson pääset kuuntelemaan tästä!