Kirjoittajan arkistot:Suvi

Tarinointijoulukalenteri, luukku 13

Heinähattu ja Vilttitossu pyöri televisiossa. Istuit lattialla nenä kiinni ruudussa ja nykersit salaa auki aamulla tekemääni ranskanlettiä. En viitsinyt huomauttaa kummastakaan.

Olin vienyt sinut näöntarkastukseen television takia. Olin itsekin joutunut optikolle lapsena samasta syystä, vaikka ei läheltä katselu huonosta näöstä ollut johtunut. Olin vain pitänyt televisiota loputtoman kiinnostavana laitteena. Kun olin työntänyt naamani aivan kiinni siihen, oli näkynyt punaisia, sinisiä ja vihreitä pisteitä. Nenään oli tullut hentoisia sähköiskuja, ihan kuin olisin juonut limsaa. Näköni oli ollut silloin ja oli vielä nytkin oikein hyvä.

Mutta televisiot olivat muuttuneet minun lapsuuteni jälkeen. Sinä et nähnyt lähietäisyydeltä värikkäitä pisteitä, vaan Alibullenin Helgan ihohuokoset. Sinut oli todettu näöntarkastuksessa toivottoman likinäköiseksi, ja olit saamassa silmälasit. Onneksi nekin olivat muuttuneet minun lapsuuteni jälkeen.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 13 kirjain on H.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 12

Pääväri. Se oli sinusta hyvä kampaamon nimi. Kannoit innokkaana sisään huonekaluja ja kihartimia, enkä minä halunnut olla ilonpilaaja. Mielikuvissani Kampaamo Päävärissä värjättiin hiuksia vain kirkuvan punaisiksi, kirkuvan sinisiksi ja kirkuvan keltaisiksi. Se saattaisi kaventaa asiakaskuntaa ainakin jonkin verran.

Olit ripustanut seinälle kellon, joka kävi takaperin. Ehdin nimetä sen mielessäni aikakoneeksi, ennen kuin ymmärsin katsoa sitä peilin kautta. Jos ajankuluakin katseltiin täällä peilistä, miten oli ihmisten laita? Asiakkaat näkisivät peilikuvansa peilikuvan, tihrustaisivat takaraivojaan olan yli pienellä käsipeilillä. Minä en jaksanut välittää mistään, mikä jäi selkäni taakse.

Viimeisenä kannoit sisään kampauspään, jonka asetit hyllyn päälle. Mirja-Marjukka, muisto opiskeluajoilta. Olit sulattanut sen kasvot föönillä epämuotoisiksi, sen silmät olivat valahtaneet kieroon. Silti tuntui, kuin ne olisivat molemmat tuijottaneet minua. Tähän kampaamoon tulisin vain päivänvalossa.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 12 kirjain on P.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 11

Etuovella kasvoi voikukka. Ensin se oli pieni ja kertoi keväästä niin kauniisti, että otin siitä kuvia someseuraajilleni. Sitten sen viereen kasvoi toinen kukka, ja kolmas, ja neljäs. Viikossa voikukkia oli valtava mätäs, joka kasvoi pituutta ja leveyttä melkein silmissä. Minulla oli paha aavistus ja asensin ovenpieleen valvontakameran.

Kun voikukka alkoi haitata ovesta kulkemista, päätin kaivaa sen juurineen maasta. Iskin lapion kynnyksen kulmaan ja väänsin. Maa voikukan alla ei liikahtanutkaan. Nojasin lapioon, ja sitten roikuin sen varressa. Varsi antoi periksi ensin hitaasti ja sitten enemmän. Etuoven kynnys irtosi ja lensi kaaressa pihan poikki. Voikukka haukotteli, miten surkea yritys.

Aloin käyttää takaovea. Kadulla kulkiessani en vilkaissutkaan etuovelle päin, koska tiesin voikukan kasvavan joka päivä. Iltaisin tuijotin sitä valvontakamerasta. Onneksi kamera oli tallentava, koska muuten kukaan ei olisi uskonut myöhemmin kertomustani. Eräänä iltana näin, miten voikukka nosti juurensa maasta, venytteli ja lähti. Etuovelle sen paikalle jäi valtava kuoppa.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 11 kirjain on E.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 10

Zig-a-zig-ah! Me olimme silloin pikkutyttöjä. Vaihdoimme välitunneilla kalliita keräilykortteja ja varasimme vuoroja päästä yökylään Niinan luo, koska niiden kotona oli cd-soitin. Sellaisesta yökylästä saattoi maksaa pari harvinaistakin, vaikka Niina oli ärsyttävä. Ei sinne kukaan Niinan takia mennyt.

Niihin aikoihin tajusimme, että meistä tytöistä voisi tulla jotakin. Vaikka laulajia. Puhaltelimme tahmeita purkkapalloja välittämättä opettajien paheksuvista katseista, huusimme ja riehuimme. Kotona suljimme suumme ja pelkäsimme reissuvihkoa, joka saattoi paljastaa kaksoiselämämme milloin tahansa. Joku keksi, että ostaisimme marketista reissuvihkojen kanssa identtiset ruutuvihot ja vaihtaisimme ne reppuihin koulumatkalla. Sitä kukaan ei uskaltanut tehdä.

Kaikki keräilykortit päätyivät lopulta Niinalle. Ne olivat menneet hiirenkorville, vääntyneet selailusta ja vaihtamisesta. Meille tuli cd-soitin siinä vaiheessa, kun minulla oli jäljellä kaksi korttia. Silloin päätimme joukolla välituntivaluutan arvon heikkenemisestä. Niina ei ollut mukana päätöksessä. Hän selaili korttejaan näkösällä vielä muutaman päivän. Sen jälkeen hän ei enää tuonut niitä kouluun, eikä kutsunut ketään yökylään.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 10 kirjain on Z.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 9

Filmirulla oli juuttunut kameraan. Se oli ollut siellä jo vuosikymmenen, odottanut sopivaa hetkeä muistuttaa menneestä. Minulla oli ollut kaksi syytä jättää se sinne.

Syistä ensimmäinen oli virallinen, se syy, jonka kerroin kysyttäessä. En halunnut palata niihin vuosiin, en hetkeen, jota en osannut tarkasti paikantaa. Mitä jos filmillä olisi kuolleita rakkaita ja edelleen eläviä vihollisia? Mitä jos näkisin itseni sellaisena, joka en ole ollut enää pitkään aikaan? Mitä jos muistaisin kuvien takia jotain, minkä olin hyvästä syystä unohtanut?

Toinen syy oli painavampi, mutta liian arkinen ja nolo kerrottavaksi. Olin unohtanut, miten filmikamera toimii, enkä osannut enää ottaa rullaa pois sen sisuksista. Muistin, että tuhoaisin kuvat peruuttamattomasti, jos tuosta vain avaisin luukun. Siispä otin kameran esiin aina joulusiivouksen aikaan ja tuijotin sitä uskomatta, että se oli edelleen pöytälaatikossani. Työnsin sen sinne takaisin ja muistin joulun yli, että siellä se tosiaan oli, sisällään mikä tahansa palanen menneisyyttäni. Uudenvuodenaattona unohdin, ja olin taas melkein vuoden ajan se, joksi olin tullut.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 9 kirjain on F.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 8

Neljäkymmentäkahdeksan, julistin laskun lopputulokseksi. Niin monta pienenpientä ikkunapintaa oli vielä pestävänä. Triplaikkunoissa pestävää oli aina neljän pinnan verran, yksi lasi kahdelta puolelta ja kaksi muuta yhdeltä puolelta. Ruutuja oli jäljellä kaksitoista, ja ne olivat kaikki yhdessä samassa pieniruutuisessa ikkunassa, jonka pinnalle ikkunanpesin ei mahtunut mitenkään päin. Ne oli hinkattava puhtaaksi rätillä ja kuivattava sanomalehden sivulla.

Iiriksestä ei ollut juurikaan hyötyä ikkunanpesussa. Se oli juuttunut heti alussa lukemaan kuivaamiseen varaamiani lehtiä. Syyskuun lopun uutiset eivät olleet enää aivan tuoreita. Iiriksen mielestä niitä oli turvallista lukea vasta nyt, kun painomuste oli kuivunut ja silloiset kriisit asettuneet, jääneet uusien alle. Kirjatkin se luki lopusta alkuun varmuuden vuoksi, ettei tarvinnut pelätä liikaa päähenkilön henkiinjäämisen puolesta.

– Ei kun vasta neljäkymmentäviisi, Iiris mutisi. Puhui entisestä taitoluistelijasta, joka oli mennyt naimisiin syysmyrskyn aikaan.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 8 kirjain on N.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 7

Resepti oli täynnä tahroja. Tummat ja vaaleat läikät olivat kovettaneet paperin koppuraiseksi lastuksi, jonka tekstistä sai hädin tuskin selvää. Mummo otti sen joka vuosi esiin, vaikka muisti ohjeen ulkoa.

Mummo esitti lukevansa reseptin paperista, ettei hänen muistinsa todellinen tila olisi paljastunut meille. Todellisuudessa hän oli meitä nuoriakin terävämpi, mutta höperön roolin esittäminen toi hänelle merkittäviä etuja. Hän saattoi sanoa paukauttaa, mitä mieleen ikinä sattui tulemaan, eikä hänen tarvinnut käydä tylsiä keskusteluita loppuun. Jos ei enää huvittanut, hän alkoi puhua yhtäkkiä jostakin asiaan täysin liittymättömästä, vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta sattumuksesta.

Veli mutisi selän takana, että muistisairaan esittäminen oli tahditonta varsinkin siksi, että ukki oli ennen kuolemaansa kadottanut oikeasti ensin meidät ja sitten itsensä. Minä pidin sitä ennemmin ukin perintönä, olihan mummolle jäänyt myös ukin keinutuoli ja lukulasit.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 7 kirjain on R.

Kuvitteluperjantai-podcast toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää – kuuntele jakso 9

Kirjoittamista käsittelevä podcastimme on edennyt syksyn toiseksi viimeiseen jaksoon. Koska jakso sattui sopivasti itsenäisyyspäiväksi, tartuimme Rauhan kanssa ajankohtaiseen aiheeseen: kirjallisuuden suomalaisuuteen ja suomalaisuuteen kirjallisuudessa.

Me kumpikin kaipaamme suomalaiselta kirjallisuudelta jotakin muuta kuin kliseiksi ja klassikoiksi muodostuneita sotakertomuksia. Onneksi tarjolla on vaikka mitä, ja käännöskirjallisuus laajentaa valikoimaa entisestään. Suomalaista mielenmaisemaa pystyy silti kuvaamaan vain suomalainen kirjoittaja.

Rauha kirjoittaa paitsi suomeksi, myös englanniksi. Hänellä on tekeillä lastenromaani yhdessä brittikirjoittajan kanssa. Tässä jaksossa hän kertoo mielenkiintoisesti siitä, millaisia pohdinnanaiheita kieli- ja kulttuurierot ovat tuottaneet ja miten hän huomioi mahdollisen kansainvälisille markkinoille päätymisen kirjoittaessaan.

Minä puolestani pyöritän teksteissäni yhä uudestaan hyvin suomalaista teemaa. Hahmoillani on usein ongelmia toistensa kohtaamisessa, eivätkä he osaa sanoa toisilleen niitä asioita, jotka pitäisi sanoa. Vaikka sanattomuudesta sanominen on vaikeaa, olen jatkuvasti kirjoittaessani saman haasteen edessä. Onneksi onnistuminen palkitsee.

Eksymme tuttuun tapaan myös aiheesta. Mietimme Harry Potterin käännöksen nerokkuutta ja sitä, miksi pöytälaatikko on joka kirjoittajalle tarpeellinen työväline.

Suomi-jakson pääset kuuntelemaan tästä!

Puhuin muuten flunssahuuruissani höpöjä. Kauden viimeinen jakso ei ilmesty ensi viikolla, vaan tuttuun tapaan kahden viikon päästä, eli 20.12.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 6

Terassin alla on hyvä piilo. Istun siellä liikkumatta, lähes hengittämättä. Aurinko osuu minuun lautojen raoista, mutta raot ovat kapeita, ja olen paljon enemmän varjossa kuin auringossa. Äiti sanoi joskus, että minulla on kirkkaat, tuikkivat silmät. Pidän varmuuden vuoksi silmät kiinni, etteivät ne kiilu ja paljasta minua.

Tero kävelee terassilla edestakaisin niin, että silmäluomilla välkkyy. Naamalle putoilee raoista hiekanmurusia, nenää kutittaa. Aivastus kasvaa siellä, enkä saisi aivastaa juuri nyt. En ainakaan nyt.

– Täällähän sinä olet! Tero näkee minut, kurkkii kontallaan terassinraosta.

Suojatiellä saa astua vain valkoiselle, eikä ollenkaan mustalle. Laatoituksella ei saumoille, ei missään tapauksessa. Terassinraossa saa olla vain lautojen varjoissa eikä auringossa. Pitää olla kämmenenlevyisinä viipaleina, ettei paljastuisi, ja nyt kaikki on pilalla.

– Tule pois sieltä. Kaakao on valmista, Tero sanoo.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 6 kirjain on T.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 5

Banaaniin kasvoi ruskeita pilkkuja. Seuraavina päivinä ne laajenivat ja saavuttivat toisensa. Banaani vaihtoi väriä ja alkoi sitten painua kokoon. Jos nyt koskisin siihen, mätä sisus leviäisi käsiini. Kun tulin tänne, banaani oli vielä vihreä ja sisältä kivikova.

Parasta on olla koskematta banaaniin ja katsella sivusta pikkuruisten kärpästen tanssia sen ympärillä. Luonnon kiertokulkuun ei sovi puuttua. Varsinkaan, kun en tiedä, koska näen seuraavan kerran muuta luonnollista kuin pöydällä makaavan banaanin. Kaikki huonekasvitkin vietiin samalla ovenavauksella, jolla minut saateltiin tänne.

Ovi raottuu, saranat narisevat. Siivooja astuu sisään. Avaimet kilisevät kaulan hirttosilmukassa. Siivoojalla on mukanaan roskapussi ja käsissä kumihanskat. Hän vilkaisee banaania, kysyy. Minä kiellän. Hän kilisee ulos ja lukitsee oven perässään.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 5 kirjain on B.