Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2020

Amalian talvi

Lumi satoi ja suli, jäätyi ja suli, jäätyi taas. Amalian pihatiestä tuli peili, joka vääristi kaiken. Se heitti takaisin Amalian varjon, muttei kasvoja. Siitä törötti teräviä kiviä, jotka estivät Amalian jalkoja lipeämästä. Piti vain tietää, mihin astui.

Kerran Amalia jäätyi jalkapohjistaan kiinni tiehen. Aurinko kiipesi raskaasti taivaalle, vilkaisi Amaliaa ja painui takaisin. Jää ei enää sulanut.

Muovinen elefantti oli vajonnut melkein kokonaan jään sisään. Sen korva pilkotti jään pinnalla, kohteliaan etäisyyden päässä Amaliasta. Amalia oli nähnyt norsun edellisenä kesänä, ja tunnisti sen korvan perusteella.

Amalia odotti kevättä ja puhui norsulle. Kun kaikki tavalliset kuulumiset oli kerrottu, hän alkoi puhua salaisuuksia. Ensin vain hiukan salaisia, lopulta kaikenlaisia noloja juttuja. Norsu kuunteli Amaliaa hiljaa ja liikahtamatta.

Aurinko katseli Amaliaa joka päivä vähän kauemmin. Kerran keskipäivällä jää muuttui sohjoksi. Amalia venytteli jalkojaan ja meni katsomaan norsua.

Norsu makasi pihatiellä vettyneenä ja haalistuneena. Sen jalat sojottivat ilmassa, kärsässä oli kuraa. Molemmat muovikorvat olivat poikki.

***

Olen julkaissut tekstin aiemmin yksityisellä Facebook-tililläni. Kuten arvata saattaa, tämä jäätyminen ei tapahtunut tänä talvena.