Tarinointijoulukalenteri, luukku 11

Etuovella kasvoi voikukka. Ensin se oli pieni ja kertoi keväästä niin kauniisti, että otin siitä kuvia someseuraajilleni. Sitten sen viereen kasvoi toinen kukka, ja kolmas, ja neljäs. Viikossa voikukkia oli valtava mätäs, joka kasvoi pituutta ja leveyttä melkein silmissä. Minulla oli paha aavistus ja asensin ovenpieleen valvontakameran.

Kun voikukka alkoi haitata ovesta kulkemista, päätin kaivaa sen juurineen maasta. Iskin lapion kynnyksen kulmaan ja väänsin. Maa voikukan alla ei liikahtanutkaan. Nojasin lapioon, ja sitten roikuin sen varressa. Varsi antoi periksi ensin hitaasti ja sitten enemmän. Etuoven kynnys irtosi ja lensi kaaressa pihan poikki. Voikukka haukotteli, miten surkea yritys.

Aloin käyttää takaovea. Kadulla kulkiessani en vilkaissutkaan etuovelle päin, koska tiesin voikukan kasvavan joka päivä. Iltaisin tuijotin sitä valvontakamerasta. Onneksi kamera oli tallentava, koska muuten kukaan ei olisi uskonut myöhemmin kertomustani. Eräänä iltana näin, miten voikukka nosti juurensa maasta, venytteli ja lähti. Etuovelle sen paikalle jäi valtava kuoppa.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 11 kirjain on E.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *