Tarinointijoulukalenteri, luukku 9

Filmirulla oli juuttunut kameraan. Se oli ollut siellä jo vuosikymmenen, odottanut sopivaa hetkeä muistuttaa menneestä. Minulla oli ollut kaksi syytä jättää se sinne.

Syistä ensimmäinen oli virallinen, se syy, jonka kerroin kysyttäessä. En halunnut palata niihin vuosiin, en hetkeen, jota en osannut tarkasti paikantaa. Mitä jos filmillä olisi kuolleita rakkaita ja edelleen eläviä vihollisia? Mitä jos näkisin itseni sellaisena, joka en ole ollut enää pitkään aikaan? Mitä jos muistaisin kuvien takia jotain, minkä olin hyvästä syystä unohtanut?

Toinen syy oli painavampi, mutta liian arkinen ja nolo kerrottavaksi. Olin unohtanut, miten filmikamera toimii, enkä osannut enää ottaa rullaa pois sen sisuksista. Muistin, että tuhoaisin kuvat peruuttamattomasti, jos tuosta vain avaisin luukun. Siispä otin kameran esiin aina joulusiivouksen aikaan ja tuijotin sitä uskomatta, että se oli edelleen pöytälaatikossani. Työnsin sen sinne takaisin ja muistin joulun yli, että siellä se tosiaan oli, sisällään mikä tahansa palanen menneisyyttäni. Uudenvuodenaattona unohdin, ja olin taas melkein vuoden ajan se, joksi olin tullut.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 9 kirjain on F.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *