Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2019

Tarinointijoulukalenteri, luukku 24

Laskeuduin makuulle. Teltta oli vinossa, olin pystyttänyt sen ylämäkeen. Veri valui hiljalleen kohti päätä, ja kiihdytti ajatuksiani. Rannekello tikitti korvani vieressä.

Täysikuu mollotti taivaalla ja tähdet tuikkivat, olin nähnyt ne ennen nukkumaanmenoa. Yksi tähdistä oli oikeasti avaruusasema, ja siellä asui kolme ihmistä. He kiersivät maata irrallaan kaikesta.

Olikohan avaruusasemalla sopuisaa, vai riideltiinkö siellä? Katseltiinko tähtiä, vietettiinkö joulua? Kertoiko joku miehistöstä samaa vitsiä aina uudestaan? Oliko kiertoradalla pyöriminen unelmien täyttymys vai urakehityksen sattumanvarainen oikku? Tultiinko astronautiksi niin kuin minä olin tullut hammaslääkäriksi, vahingossa?

Ihmisen suu on kuin avaruus, siellä on loputtomasti paikkoja, jotka ovat tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Hammaslääkäri on suun astronautti, joka pääsee synkeimpiin onkaloihin ja ientaskuihin, joissa yksikään hammasharja ei ole koskaan käynyt. Työ ei aina ole miellyttävää, mutta jonkunhan sekin on tehtävä.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 24 kirjain on L.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 23

Jäniksen korvat pilkottivat kiviaidan takaa. Ne olivat pitkät ja heiluivat tuulessa. Lotte kiskoi hihnan pinkeäksi, murisi ja haukkui.

– Äiti pupu äiti! Minja huusi ja puristi kättäni.

Pupu meni molempiin täydestä. Olin leikannut korvat teddykankaasta ja kiinnittänyt ne keittiöjakkaraan. Aidan toiselle puolelle kurkistaessa huijaus olisi paljastunut heti, mutta onneksi meidän ei tarvinnut mennä sinne.

Minja puhui pupusta koko illan, eikä muistanut enää tuttia, jonka olin heittänyt roskiin edellisenä iltana. Lotte nukkui pöydän alla haukkumisesta väsyneenä ja tyytyväisenä. Se oli komentanut jänistä niin, että pupuparka oli jähmettynyt paikalleen.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 23 kirjain on J.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 22

Ovaalinmuotoinen sivupöytä pursuili jouluruokia. Olit tehnyt kaiken itse, pilkkonut, paistanut, vispannut ja muotoillut vihanneksista pikkuriikkisiä koristeita. Koko ruuanlaiton ja leipomisen ajan olit valittanut ja itkenytkin välillä.

– Kaiken saa aina itse tehdä, minä teidän ruokanne hoidan kaikkina vuodenaikoina, siivoankin ja silitän vaatteenne.

Olin yrittänyt tulla auttamaan, tarttunut veitseen ja asettanut punajuuren leikkuulaudalle. Leikannut sen keskeltä halki. Olit juossut paikalle ja tempaissut veitsen kädestäni. Olit penkonut mittanauhan esiin kolmatta kertaa siivotusta kaapista.

– Leikkasit kaksi milliä vinoon, olit sanonut paheksuvasti. Minä olin palannut pöydän ääreen lukemaan sanomalehteä. Onhan sekin jonkinlainen lahja, tarjota jouluruuanlaittajalle kuuntelevat korvat.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 22 kirjain on O.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 21

Uimahuoneen pyöreästä seinästä varisi jäähilettä ja maalia. Minusta olisi varissut kylmää hikeä, ellei se oli jäätynyt ihooni. Olin kauhusta jäykkä, ja jokainen ihokarvani yritti suojella minua tulevalta. Olin luvannut mennä avantoon, enkä voisi enää perääntyä.

Kävelin laiturin halki punaisilla töppösillä, joiden pohjat jäivät joka askeleella kiinni jäähän kuin olisin kävellyt tahmeassa puurossa. Sydän takoi ja korvissa humisi, kun laskeuduin portaita jäätä kohti. Kun astuin jäälle, liukastuin ja olin vähällä kaatua. Avantoon oli kymmenen metriä. Se tuntui samaan aikaan aivan liian pitkältä ja aivan liian lyhyeltä matkalta.

Avannon pintaan oli kasvanut uusi jää, ohut ja rapiseva. Asettelin pyyhkeen avannon reunalle, istuin ja hakkasin jäätä rikki töppösilläni. Toinen niistä luiskahti jalastani, lipesi hakkaamastani raosta jään alle. Jään läpi pilkotti hetken punaista, mutta sitten töppönen alkoi vajota kohti pohjaa. Nousin ja kävelin takaisin uimahuoneelle yhdellä töppösellä. Enhän minä voinut avantouida vaillinaisin varustein.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 21 kirjain on U.

Leipää, pullaa ja pizzataikinaa – kuuntele Kuvitteluperjantai-podcastin syksyn päätösjakso

Kuvitteluperjantai-podcastin syksyn viimeinen, kymmenes jakso on ilmestynyt. Sen nauhoittaminen oli haikeaa ja huikeaa, emmekä Rauhan kanssa meinanneet oikein pysyä nahoissamme. Tunnelma oli levoton ja riehakas.

Olemme puhuneet koko syksyn kirjoittamisen ilosta, tuskasta ja kaikesta siltä väliltä. Olemme laskeneet muistikirjoja, paljastaneet salaisuuksia ja paimentaneet itse keksimiämme outoja tyyppejä. Viimeisen jakson aiheena oli tarkoitus olla ”miksi tätä viitsii tehdä”, mutta huomasimme, että olemme puhuneet siitä oikeastaan joka jaksossa. Siksi päätimme näyttää asian käytännössä. Toimme molemmat paikalle kirjoitusharjoituksen. Rauhan harjoitus oli perinteisempi, omani taas sukua Pirkka-nikseille. Tuloksena oli yhteensä neljä tekstiä, jotka luemme podcastissa aivan uunituoreina.

Näiden tarinoiden myötä Kuvitteluperjantai-podcast arkistoidaan Rauhan vitriinikaappiin tapettujen hahmojen viereen. Tulevaisuus näyttää, kaivammeko sen sieltä joskus uudestaan esiin.

Jakson 10 pääset kuuntelemaan tästä!

Lämmin kiitos tästä podcast-syksystä! Tämän vuoden puolella on blogissa luvassa vielä ainakin neljä joulukalenteritarinaa, ja ensi vuodeksikin on jo suunnitelmia.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 20

Ääreisverenkierto on kaunis sana. Maistelen sitä suussani unohtaakseni varpaani. Olen varma, että ne ovat irronneet, varisseet kenkiini kuin vaahteroista putoavat pienet lentokoneet syksyisin. Ne, joita lapset liimaavat neniinsä.

Nyt ei ole syksy, vaan keskitalvi. On niin kylmä, että paikoillaan istuvan varpaita ei pelasta mikään karvavuori tai villasukka. Tuuli vihmoo kevyttä puuteria pitkin jäätä, se lentää ohitse ja suoraan kasvoille kipeänä pistelynä.

Henri on päättänyt, ettemme lähde täältä ennen kuin päivällinen on kalastettu. Näin on käynyt ennenkin, ja joka kerran jälkeen varpaani ovat olleet edelleen kiinni jaloissani. Silti mieleeni tulee aina se naparetkeilijä, joka palasi valloitusretkeltään kotiin ilman varpaita, paleltuneena.

Henri kiskoo jäälle kalan, jonka kylki piirtää avannon reunaan limaviiksen. Huokaan huomaamattomasti helpotuksesta, kohta pääsen kotiin sulattamaan varpaitani. Henri pudottaa kalan ämpäriin ja kerää tavaransa.

– Mennään, hän sanoo ja tarttuu käteeni limaisella kourallaan.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 20 kirjain on Ä.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 19

Game over. Siinä se makasi, ikkunan alla. Talitintti oli kopsahtanut lasiin, kun olin opettanut Mealle peliä keittiön pöydän ääressä. Mean ohjaama lintu oli juuri osunut ensimmäistä kertaa ritsalla porsaaseen, kun ääni oli pelästyttänyt meidät. Olimme molemmat kirkaisseet.

Menimme pihalle katsomaan. Talitintti makasi kyljellään ja aukoi hitaasti suutaan. Siipi nousi aavistuksen ja putosi kylkeä vasten, nousi taas. Mea otti kiinni lahkeestani ja piiloutui taakseni.

Minun pitäisi tappaa lintu, ymmärsin. Hakata sen päätä jollakin kovalla ja painavalla, niin ettei sen tarvitsisi kitua. En ikinä voisi tehdä sellaista. Paniikki nousi kurkkuun ja pelkäsin, että Mea huomaa sen. Hän ei saisi nähdä, miten lopetan linnun. Eikä hän ikinä suostuisi pysymään sisällä ja poissa ikkunasta sillä aikaa, kun keräisin ulkona rohkeutta vasara kädessäni.

Tuijotin lintua kauan. Mea yritti kysyä, mutta minä en osannut vastata. Hän kiipesi syliini, ja katselimme talitinttiä yhdessä. Se aukoi nokkaa ja liikutteli siipiään. Sitten se ryömi jaloilleen, otti muutaman epävarman askeleen, levitti siipensä ja lensi metsään.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 19 kirjain on G.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 18

Maisemakortti putosi postiluukusta lattialle reuna edellä ja kolahti niin, että kuvittelin saaneeni paljon isomman lähetyksen. Ryntäsin eteiseen katsomaan, mistä oli kysymys.

Kortissa lähetettiin terveisiä Mongoliasta paikallisella kielellä ja alla englanniksi. Lähettäjä oli kirjoittanut nimensä, mutta kortin kulmaa oli järsitty, ja osa nimestä puuttui. Jäljelle jääneet kirjaimet olivat kastuneet ja levinneet siniseksi tuhruksi.

Kukaan tutuistani ei ollut kertonut lähtevänsä Mongoliaan. Jos olisin kuullut sellaisista aikeista, olisin ilman muuta tunkenut mukaan. Suunnitellut matkaa niin innokkaasti, että lähtijälle ei olisi jäänyt vaihtoehtoja. Olisin ostanut aurinkovoiteita tai villapipoja tai mitä ikinä Mongoliassa tarvittiinkaan.

Vilkaisin korttia vielä uudestaan. Siinä luki naapurin vanhan rouvan nimi ja osoite, joka erosi omastani vain yhdellä numerolla.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 18 kirjain on M.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 17

Kengänjäljet olivat leikanneet lumesta ohuita viipaleita. Askel oli painanut lumen ensin kasaan, ja nostanut sitten muotoisensa palasen hangen päälle. Yritin pysyä perässä, astua Joulupukin vanhoihin jälkiin. Pukilla oli pitkä askel, ja joka painaumassa luki amouK. Se kuulosti pohjoiselta, pukin jalkaan sopivalta. Kengissä oli syvät urat estämässä liukastumista aattoillan kiireessä.

Askeleet johtivat autotallin ovelle ja päättyivät siihen. Missään ei näkynyt poron sorkan painaumia eikä jalaksen jälkiä. Vain isän auton himmenevät peruutusjäljet ja syvempi kohta, jossa olimme jääneet sutimaan, kunnes renkaat olivat hiertäneet jään esiin lumen alta. Ehkä Joulupukki oli noussut ilmaan, lentänyt seuraavaan taloon kuin supersankari punainen viitta hulmuten.

Pakkanen oli kiristymässä, äiti huusi minua ovelta takaisin sisään. Olin jo muutenkin menossa, olinhan selvittänyt pukin kulkureitin. Sitten huomasin, että koko piha oli täynnä amouK-kenkien painaumia, jotkut niistä aivan tuoreita. Joulupukki oli kävellyt pihassamme edestakaisin, käynyt sisälläkin monta kertaa. Juoksin niitä ihmettelemässä, kunnes äiti huusi uudestaan äänellä, joka ei antanut valinnanvaraa.

Kun riisuin kenkiäni eteisessä, tönäisin vahingossa kumoon isän suuret talvisaappaat. Molempien pohjassa luki Kuoma. Lattialle jäi neljä lammikkoa sulanutta sohjoa.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 17 kirjain on K.

Tarinointijoulukalenteri, luukku 16

Ajatusten lukeminen olisi näppärä taito. Ei tarvitsisi puhua mitään kellekään, kun tietäisi kaikki sanomiset muutenkin. Ei tarvitsisi arvailla totuuksia ja tarkoituksia. Kaikki olisi helpompaa.

Paitsi että ei olisi. Omat ajatukseni muistuttavat sottaista lankakerää tai homeista varastoa, eikä niitä jaksaisi kukaan muu katsella. Ajattelen useimmat ajatukset vain puoliväliin, ja saatan aloittaa keskeltä tai lopusta.

Kadulla kulkiessa kuuluisi valtava mekkala, kun kaikkien ohikulkijoiden ajatukset sinkoilisivat ilmassa. Ei minua kiinnosta tuntemattoman Peppi-Pauliinan päiväkodista haku tai kyyryssä kulkevan miehen toivoton velkakierre.

Toisin kuin ajassa matkustamista, ajatustenlukua ei voisi hyödyntää edes lottovoiton saamiseen. Lottonumerot arpoo pingispalloja pyörittävä vispiläkone, eikä kone ajattele oikeaa riviä tai mitään muutakaan.

Mistä minä voisin tietää, ajatteleeko vai ei. Enhän osaa lukea ajatuksia.

***

Kuvittelupaikan tarinointijoulukalenterissa jokaiselle päivälle on arvottu oma kirjain, joka toimii pienen tarinan lähtökohtana. Tarina ei ole välttämättä jouluinen, vaan mitä tahansa, mitä kirjoittajan päästä sattuu putoamaan. Luukun 16 kirjain on A.