Kirjoittamisen vaikeus ja ihanuus – Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 8 on ilmestynyt

Kuvitteluperjantai-podcastin kahdeksas jakso on nyt kuunneltavissa. Puhumme siinä Rauhan kanssa kirjoittamisen vaikeudesta ja toisaalta ihanuudesta. Miten meillä voikin olla valtava pakko tehdä asiaa, joka usein repii hermot riekaleiksi?

Meille proosan kirjoittajille runon ja dialogin tuottaminen ei ole helppoa. Runoon on symbolisuudessaan vaikea tarttua, ja dialogi tuntuu helposti tönköltä ja teennäiseltä. Innostumme jaksossa puhumaan teatterista ja kerromme speksin kirjoittamisen vaiheista. Jakson julkaisuhetkellä käsikirjoitus on jo valmis, ja muu speksitiimi on alkanut siirtää tekstiämme lavalle. On muuten jännittävää odottaa, mitä siellä oikein on syntymässä!

Myös mielialat vaikuttavat kirjoittamiseen. Siinä missä Rauha saa uutta tekstiä syntymään parhaiten hieman alavireisenä, Kesän julkaisukelpoisimmat tekstit syntyvät silloin, kun muu elämä on mallillaan. Pohdimme arkitodellisuuden ja tarinamaailman suhdetta. Rauha käyttää tarinamaailmaa pakopaikkana, kun taas Kesä sekoittaa todellisuudet iloisesti keskenään, poimii tarpeen mukaan parhaat tai pahimmat palat molemmista. Spekulatiiviset ja fantasiaelementit toimivat toisaalta etäännyttäjinä, toisaalta ne näyttävät tästä todellisuudesta jotakin, mihin realistinen kuvaus ei yllä.

Kerron tässä jaksossa lisäksi tapauksesta, joka sai minut melkein hautaamaan romaanikässärini syvälle pöytälaatikkoon. Onneksi sain kuitenkin tekstistä uuden otteen ja ymmärsin, että kässärilleni on sittenkin olemassa paikka ja jopa tarve.

Kuvitteluperjantai-podcastin kahdeksannen jakson pääset kuuntelemaan tästä!

Lyhyt ja pitkä tarina ja juoni – kuuntele Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 7

Kuvitteluperjantai-podcastin seitsemäs jakso on ilmestynyt. Tällä kertaa puhumme Rauhan kanssa tarinoista ja juonista. Miten pitää jännitettä ja lukijan kiinnostusta yllä, keriä tarinaa auki tarpeeksi nopeasti ja samaan aikaan tarpeeksi hitaasti?

Puhumme myös lyhyistä ja pitkistä tarinoista, novelli- ja romaanimitasta. Huomaamme, että lyhyt ja pitkä teksti ovat niin kirjoittajalle kuin lukijallekin erilaisia kokemuksia. Eroa on niin kirjoittamisessa, palautteen saamisessa kuin tekstin rakenteessakin, vaikka peruspalikat ovatkin useimmissa proosateksteissä samat. Lyhyt teksti palkitsee valmistuessaan nopeammin, mutta pitkä mahdollisesti suuremmin (tätä emme tosin kumpikaan tiedä, koska olemme saaneet julkaisukuntoon vain lyhyitä tekstejä, mutta onneksi romaanin kirjoittaminen on antoisaa pitkin matkaa, eikä vain lopussa).

Lukijalla taas voi olla tekstille hyvin erilaisia käyttötarkoituksia nopeista vilkaisuista pitkään uppoutumiseen ja kevyestä haastavaan tekstiin. Odotukset tekstille ovat myös erilaiset. Mitä enemmän saman tarinan lukemiseen käyttää aikaa, sitä enemmän odotuksia esimerkiksi loppuratkaisua kohtaan kasaantuu.

Mietimme myös tekstien aiheita ja teemoja. Lyhyesti selitettynä aiheella tarkoitetaan sitä, mistä teksti kertoo ja teema sitä, mitä aiheesta sanotaan. Kuten huomaatte, käytämme juonta, tarinaa, aihetta ja teemaa välillä iloisesti sekaisin. Yliopisto-opinnotkaan eivät poista sitä, että nämä ovat hankalia, käsistä lipsuvia käsitteitä. Silti tarvitsemme niitä, jotta voimme puhua kirjoittamisesta ja lukemisesta niin kuin puhumme.

Arvatkaa muuten, mikä oli hienointa huomata kuunnellessani tätä jaksoa? Kerron siinä romaanikäsikirjoituksesta, johon minulla on olemassa vasta tärkeimmät hahmot ja päähenkilön tunnemaailma, mutta ei juonta. Instagram-seuraajani tietävätkin jo, että tämän jakson nauhoituksen ja julkaisemisen välissä sain kokoon myös juonen. Se tipahti pimeydestä eräänä yönä, jona sitä vähiten odotin. Irralliset palikat järjestyivät ja kokonaisuus kirkastui kirjoitettavaan muotoon. Puhumme podcast-jaksossa palapelikirjoittajuudesta. Se tarkoittaa juuri tätä.

Pääset kuuntelemaan uusimman jakson tästä!

Mikä on fiktion perimmäinen tarkoitus? – Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 6 on ilmestynyt

Kuvitteluperjantai-podcastin kuudes jakso on ilmestynyt. Jaksossa puhumme Rauhan kanssa kirjoittajan suhteesta tekstiensä aiheisiin. Pohdimme, onko helpompaa kirjoittaa itselle tutusta vai vieraasta, ja mitä vaaranpaikkoja kummassakin aihevalinnassa on. Keskustelemme siitä, mistä kirjoittajalla on oikeus kirjoittaa ja mitä vieraasta aiheesta kirjoittaessa on hyvä ottaa huomioon. Jaksossa valkenee myös fiktiokirjoittamisen perimmäinen tarkoitus.

Kun aihe on vieras, toimii internet hyvänä apuna. Kuuntelemalla saat selville, millaisia outouksia ja rankkojakin asioita hakuhistorioistamme löytyy. Omat aiheeni ovat sellaisia, että olen monta kertaa kesken kirjoittajakaverin kanssa käydyn chat-keskustelun lisännyt mukaan huomautuksia kuvitteelliselle kolmannelle osapuolelle: en suunnittele rikosta tai ole muutenkaan epäilyttävä tai vaarallinen. Kirjoitan kirjaa, ja googlaan siksi kummallisia. Usein aiheet puistattavat itseänikin niin, että joudun pitämään tiedonetsinnässä ylimääräisiä päänjäähdytystaukoja. Silti minun täytyy kirjoittaa juuri siitä, mistä kirjoitan.

Keskustelemme myös faktan ja fiktion suhteesta toisiinsa. Jokaisessa fiktiivisessä tekstissä on ripaus totta mukana, mutta Kesän ja Rauhan suhde tuohon ripaukseen on kovin erilainen.

Uuden podcast-jakson pääset kuuntelemaan tästä!

Antologia kehittää ja kannustaa kirjoittajaa – Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 5 on ilmestynyt

Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 5 on ilmestynyt. Tällä kertaa puhumme Rauhan kanssa antologioista, joiden teossa olemme molemmat olleet mukana. Antologia on samoihin kansiin painettu kokoelma eri kirjoittajien tekstejä.

Paljastamme jaksossa, mitä olemme saaneet antologioissa julkaisemisesta ja mitkä ovat suosikkejamme omista antologiateksteistämme. Lisäksi tunnustaudumme yllytyshulluiksi ja etsintäkuulutamme kadonneen antologian. Jakson kuuntelemalla saat selville myös, mikä on välipalateksti ja mihin sitä tarvitaan.

Antologiajakson pääset kuuntelemaan tästä!

Silminnäkijähavaintoja Veteen syntyneiden syntymästä

Rakastan rumia tarinoita, jotka on kerrottu kauniilla kielellä. Sellaisia, joissa on sopivassa suhteessa verta, epätoivoa, hulmuavia hiuksia ja puhdistavia juonenkäänteitä. Akseli Heikkilän Veteen syntyneet on juuri sellainen tarina.

Palataan reilun vuoden taakse, elokuuhun 2018. Lueskelin silloin oman pienryhmäni tekstejä pian alkavaa Turun yliopiston luovan kirjoittamisen mestarikurssia varten. Akselin kässärin ensimmäisellä lehdellä havahduin.

”Tässäkin on Eeva.”

Olin vasta lisännyt omaan käsikirjoitukseeni kokonaisen uuden juonilinjan, jonka yhtenä henkilönä oli siilitukkainen ja omapäinen Eeva. Ja nyt huomasin, että Akselin päähenkilönä oli siilitukkainen ja omapäinen Eeva. Mutta vaikka eevoissamme oli paljon samaa, oli myös eroa. Heissä kummassakin näkyi oman kirjoittajansa kädenjälki.

Veteen syntyneet on kertomus Eevasta, joka saapuu pohjoiseen kotikyläänsä neljän vuoden poissaolon jälkeen. Siellä kaikki on muuttunut ja sittenkin ennallaan, eikä joki anna vieläkään kalaa. Eeva haluaa kostaa kokemansa vääryydet. Terävä raakuus ja usvainen myyttisyys sekoittuvat toisiinsa niin kuin ne voivat tehdä tarinassa, jossa yhdenlaista pääosaa näyttelee pyörteilevä koski.

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet, s. 21

Tempauduin tekstin vietäväksi heti ensilukemalla. Sama tapahtui kaikilla editointikierroksilla ja vielä sittenkin, kun sain valmiin kirjan käsiini, vaikka tunsin jo tarinan. Kävimme mestarikurssilla tämän(kin) tekstin tiimoilta monta hyvää keskustelua, ja oli hienoa seurata vierestä tarinan kehittymistä ja useita muodonmuutoksia. Tunnen suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että sain seurata prosessia läheltä ja osallistua siihen.

Tämä tarina on upea, raastava ja pakahduttava. Lukekaa se.

Entä miten omalle Eevalleni kävi? Hän oli niin pitelemätön, että karkasi koko kässäristä. Hänellä on nyt kokonaan oma teksti.

***

Viime hetken vinkki: Akseli Heikkilä on mukana Turun kirjamessujen lauantaissa 5.10. Häntä haastatellaan yhdessä kirjailija Jussi Sudenlehden kanssa 2. kerroksen Einossa klo 13.20–13.50.

”Mä oisin aamusivuihminen, jos mä oisin aamuihminen” – uusi podcast-jakso kuunneltavissa nyt

Kuvitteluperjantai-podcastin nelosjakso on ilmestynyt! Puhumme siinä Rauhan kanssa kirjoittamisen olosuhteista ja kerromme, miten kirjoittaminen käytännössä näkyy kodeissamme ja elämissämme. Olemme näissä asioissa aikamoisia välineurheilijoita. Onneksi sentään käytämme muistilapuista molemmat puolet ja jatkamme postissa tulleiden kirjekuorten kulmiin.

Järjestelmällisyydestäkään meitä ei voi syyttää. Eipä siis ihme, että jotain joutuu välillä myös kadoksiin. Minä olen esimerkiksi kerran kadottanut romaanikässäristäni kokonaisen luvun. Podcastista selviää, löysinkö sitä koskaan.

Kuuntelemalla saat tietää myös, kumpi meistä kutsuu itseään läppärivaeltajaksi, kumpi ei saa selvää omasta käsialastaan ja mikä olisi mielestämme huippuratkaisu kirjoituskaaokseen. Ratkaisu on muuten täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, että ykkösjaksossa halusimme eroon taiteilijastereotypioista. Mutta ristiriidathan tekevät kirjoittajasta vain kiinnostavan.

Olosuhdejakson pääset kuuntelemaan tästä!

Kässärini päähenkilö Maria vieraana Kuvitteluperjantai-podcastin kolmosjaksossa

Kuvitteluperjantai-podcastin jakso 3 on ilmestynyt. Tällä kertaa aiheena ovat tarinoiden henkilöhahmot. Jaksossa vierailee Maria, joka on yksi romaanikässärini päähenkilöistä. Tämä on hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä. Käytöksestä päätellen häntä ärsyttää, että puhun hänestä hahmona ja sensuroin hänen sanomisiaan.

Puhumme lisäksi Rauhan kanssa siitä, miten synnytämme uudet henkilöhahmot, ja mistä niiden piirteet tulevat. Käy ilmi, että olemme tässäkin hyvin erilaisia tekijöitä, ja että eri hahmojen syntyprosessit poikkeavat suuresti toisistaan. Puhumme hahmojen nimistä ja ulkoisista piirteistä sekä siitä, miten hahmojen ajatukset näkyvät valmiissa tekstissä.

Olemme molemmat joutuneet hahmoja rakennellessamme moraalisten ongelmien eteen sen suhteen, paljonko piirteitä ja ominaisuuksia on sopivaa lainata oikeilta ihmisiltä. Kuuntele, mihin lopputulokseen olemme pohdinnoissamme päätyneet.

Pääset kuuntelemaan uuden jakson tästä!

Kuvitteluperjantai-podcastin uudessa jaksossa puhutaan kirjoittamisen opiskelusta

Millaista oli mennä kirjoittajakurssille ensimmäistä kertaa? Onko luovuus sisäsyntyistä vai voiko sitä opettaa? Miten suhde omiin teksteihin muuttuu, kun ne näyttää muille kirjoittajille?

Kuvitteluperjantai-podcastin toisessa jaksossa puhumme Rauhan kanssa kirjoittamisopinnoistamme. Kerromme, mitä kursseilta on jäänyt käteen ja onko opiskelu kannattanut.

Uunituoreen jakson pääset kuuntelemaan tästä!

Kuvitteluperjantai-podcastia voit seurata blogissa sen omalla välilehdellä.

Päiväkirjamerkintöjä kahden vuoden takaa

Sisältövaroitus: Teksti saattaa järkyttää herkimpiä lukijoita.

17.8.2017

Kaupunki on värikäs, lempeä ja ystävällinen.

Rakastan Taiteiden yötä. Se on minulle loppukesän erityisimpiä tapahtumia. Kirjallisuus, kuvataide, tanssi ja teatteri ovat yhden illan niin esillä ja saatavilla, että se saa minut leijumaan.

Ihana on myös Taiteiden yön henki, ihmiset ovat silloin jotenkin välittömämpiä ja lähempänä toisiaan. Lähden useimpina vuosina liikkeelle yksin, mutta jossain vaiheessa törmään aina tuttuihin. Silloin jommallakummalla on jo tiedossa jokin huikea taideasia, joka on ehdottomasti nähtävä. Taiteiden yössä soi tehokas puskaradio.

Tänä vuonna jaamme tekstejä baarin nurkassa osana Kapustarinta Ry:n Tekstibaari-hanketta. Ne on kerätty kirjoituskilpailulla ja ne tulostetaan kuittitulostimella yleisön hyppysiin. Näemme koko illan hämmästyneitä, innostuneita ja iloisia ilmeitä.

Tekstibaarin sulkeuduttua kierrämme taidegallerioita ja kuplimme nauravina pitkin jokirantaa. Ohitamme Tuomiokirkon, minulla on kiire teatterille katsomaan improa.

Myöhemmin yöllä kuulen, että eräs ystävistäni on rakastunut. Hän hehkuu ja hymyilee. Onni tarttuu minuun, lepatan.

18.8.2017

Seison marketissa paprika toisessa ja kirsikkatomaattirasia toisessa kädessäni. En osaa päättää, kumman ostaisin. Mietin tosissani, päätös tuntuu tärkeältä.

En vielä tiedä, että siinä miettiessäni kaupunki on muuttunut pelottavaksi ja uhkaavaksi. Muutos on tapahtunut Kauppatorilla, kahden ja puolen kilometrin päässä marketista, jossa kaikki tekevät ostoksiaan kuin minä tahansa perjantai-iltapäivänä.

Kotiin tullessani huomaan kummalliset somepäivitykset. Huolestun ja hätäännyn. Luen uutiset. Yritän päätellä mahdottomia. Eihän minulla ole hajuakaan, ketkä tärkeistä ihmisistäni ovat turvassa ja ketkä vaarassa, kun en edes oikein tiedä, mitä on tapahtunut ja missä. Kukaan ei tiedä.

Kun paikka tarkentuu, en osaa vieläkään laskea tuntemiani ihmisiä, jotka liikkuvat Kauppatorilla päivittäin. Mehän käymme kaikki siellä koko ajan, minäkin viimeksi edellisenä iltana. Facebook pumppaa elossaoloviestejä kuin kaulavaltimo, ja huokaan jokaisen kohdalla erikseen helpotuksesta. Ilmoittaudun itsekin elävien kirjoihin.

Illalla nukkumaan mennessäni huomaan, että olen laittanut ulko-oven turvaketjun kiinni tiedostamattani. En muista siitä mitään.

19.8.2017

Viha leviää ulkona kuin tartuntatauti. En uskalla lähteä kotoani. Tuijotan koko päivän tyhjyyteen uutisvirran läpi.

20.8.2017

Riuhdon itseni pihalle väkisin. Ulko-oven kynnys kasvaa sykäyksittäin hengitykseni tahdissa, ja se on ylitettävä nyt, kun pääsen vielä kiipeämään sen yli.

En ole menossa Kauppatorille, mutta jalkani vievät minut sinne. Ne haluavat näyttää mielelleni, että tästä on kuljettu kymmenen vuoden ajan ja kuljetaan jatkossakin. Yritän kävellä normaalisti, mutta vilkuilen vähän väliä taakseni.

Tori on täynnä ihmisiä, poliiseja ja kynttilöitä. Surevien ihmisten joukossa on niin turvallista ja lohdullista, että jään paikoilleni tunniksi. Viereeni kynttilämeren äärelle pysähtyy joku, jolla on sylissään pieni, pörheäkarvainen ja suurisilmäinen koiranpentu. Vähän matkan päässä äiti selittää lapselleen kuolemaa niin totuudenmukaisesti ja samalla kauniisti, että ihailen sitä hiljaa mielessäni. Monet itkevät.

Käyn katsomassa jokea ja kirkkoa. Minun on tarkistettava, että ne ovat edelleen omilla paikoillaan. Ovat, onneksi.

Palaan kynttilöiden ääreen toiseksi tunniksi ja huomaan, että pahuuden lisäksi on tapahtunut muutakin. Vaikka ihmisiä on paljon, kukaan ei töni ketään. Tuntemattomien kynttilöitä sytytetään ja liekkien ympärille ilmestyy tuulelta suojaavia käsiä. Ihmisille on yhtäkkiä valjennut, että olemme yhdessä tässä kaupungissa. Tämä yhdistää meitä vielä tiiviimmin kuin kaikki kauneus Taiteiden yönä.

Kotimatkalla en enää vilkuile taakseni.

22.8.2017

Olen mennyt tanssitunnille, tehnyt tiistaista tavallisen. Kävelen iltahämärässä kohti keskustaa ja ainoaa apteekkia, joka on tähän aikaan vielä auki. Varoittamatta taakseni tullut poliisiauto alkaa ulvoa suoraa huutoa ja pyyhkäisee ohitseni toria kohti. Jähmetyn, lakkaan hengittämästä. Jalat eivät kanna. Horjun paikallani ja etsin tasapainoa.

Äkkiä alkaa suututtaa. Minähän kävelen kadulla siellä ja silloin, kun minä haluan kävellä kadulla. Sitä ei kukaan päätä puolestani. Sanon pari rumaa sanaa ja jatkan huterin jaloin matkaani. Kun astun ulos apteekista, näen taas torilla loimottavan kynttilämeren.

24.8.2017

Kuljen puolijuoksua sulkeutumassa olevaan kirjastoon. Matkalla minuun läikähtää onni, jonka olen kuvitellut lähteneen lopullisesti itsestäni ja tästä kaupungista. Yhdistän tunteen päässäni vellovaan ajatukseen: oma vereni virtaa omassa ruumiissani juuri niin kuin sen kuuluu virrata, ja kaikki rakkaani ovat elossa.

Katselen ympärilleni ja läikähtelen lisää. Nuoret miehet harjoittelevat jongleerausta kirjaston rappusilla. Kadunkulmaan pysähtynyt nuoripari syö yhteistä patonkia. Paksu labradorinnoutaja on parkkeerannut itsensä pitserian avoimen oven eteen ja vähät välittää emäntänsä kutsuista jatkaa matkaa. Samea jokivesi ui kohti merta. Tämä vanha, monesta selvinnyt kaupunki jatkaa elämäänsä. Kaikesta huolimatta.

Kuvitteluperjantai – uusi podcast kirjoittamisesta

Olemme puuhanneet Perjantaipainos-blogin Fridan kanssa koko kesän jotakin todella salakähmäistä ja -myhkäistä. Olemme suunnitelleet, äänittäneet, kirjoittaneet ja valokuvanneet. Minä olen kiipeillyt ottamassa tikittäviä seinäkelloja alas seinältä samalla, kun Frida on kävellyt kaatosateessa ja varjellut äänitysvehkeitä kastumiselta. Vihdoinkin alkaa olla valmista, ja voimme paljastaa suuren salaisuuden. Torvensoittoa ja rummunpärinää, arvoisa yleisö, tässä se tulee, paljastus 3 / 3:

Meillä on oma podcast, jossa puhumme kirjoittamisesta!

Kuvitteluperjantai on Kuvittelupaikan ja Perjantaipainoksen yhteenliittymä, jossa puuhaavat kummalliset kirjoittajakaverukset Kesä ja Rauha. Podcastissa puhumme kirjoittamisesta monipuolisesti kaikista kulmista ja varsinkin aiheen vierestä. Arvoitukseksi jää, paljonko Kesässä ja Rauhassa on Suvia ja Fridaa. Vastaus siihen kysymykseen vaihtelee päivän ja tuulen suunnan mukaan.

Kuvitteluperjantain ensimmäinen jakso on nyt ulkona. Luvassa on syksyn mittaan kaikkiaan kymmenen jaksoa, jotka ilmestyvät parittomilla viikoilla joka toinen perjantai. Podcastille on blogissa myös oma välilehti, jolle tulee linkit jaksoihin sitä mukaa, kun ne ilmestyvät. Itse podcast majailee Soundcloudissa, mutta pysyt hyvin mukana blogia ja sen somekanavia seuraamalla.

Ensimmäisen jakson saat heti kuunneltavaksesi tästä!

Mitä on luvassa?

Kuvitteluperjantain ensimmäinen tuotantokausi näyttää kaikessa komeudessaan tältä. Saman jaksoluettelon löydät myös podcastin omalta välilehdeltä:

Jakso 1, 16.8. Stereotyyppiset kirjoittajatyypit

Pesiikö kirjoittaja kammiossa? Onko hän roolinsa vanki? Millainen on kirjoittajan suhde hahmoihinsa ja miten istuu taiteilijamyytti kahteen turkulaiseen kirjoittajaan? Tässä jaksossa selviää myös, millaisia ovat Kesä ja Rauha, stereotyyppiset kirjoittajatyypit podcastin takana.

Jakso 2, 30.8. Ei oppi ojaan kaada ja muita totuuksia kirjoittamisen opiskelusta

Onko kirjoittaminen syntymälahja vai voiko kirjoittajaksi tulla harjoituksen kautta? Sekä Kesä että Rauha ovat opiskelleet kirjoittamista ja olleet sen lisäksi kirjoittamisen opettajina. Mitä kursseilta on jäänyt käteen ja kannattaako niillä käydä? Opiskelujaksoa suosittelemme erityisesti niille, jotka ovat kirjoittamisopintojensa alussa, keskivaiheilla tai lopussa sekä niille, jotka eivät ole vielä koskaan opiskelleet kirjoittamista. Opintonsa lopettaneet voivat nauttia jakson nostalgiannälkään.

Jakso 3, 13.9. Hahmokavalkadi

Tarinan keskiössä on henkilöhahmo. Keksiäkö hahmo omasta päästä vai varastaako kaikki piirteet naapurin Pertiltä? Miten pienistä palasista hahmo rakentuu? Mitä kaikkea kirjoittajan pitää hahmostaan tietää? Tuleeko vanhojen, jo valmiiksi saatujen tekstien hahmoja ikävä? Podcastin tässä jaksossa saattaa olla Kesän ja Rauhan lisäksi mukana myös liuta kuvitteellisia outoja tyyppejä.

Jakso 4, 27.9. Olosuhteellista 

Mikä tekee käsin kirjoittamisesta koneella kirjoittamista parempaa tai toisin päin? Kumpi podcastaajista kirjoittaa selkä suorassa pöydän ääressä ja kumpi valuu pitkin sohvia kummallisissa epäergonomisissa asennoissa? Entä kummalla on hienommat muistikirjat? Podcastin varustautumis- ja kilpavarustelujaksossa kerromme erilaisista kirjoittamisemme käytännön järjestelyistä.

Jakso 5, 11.10. Yksissä kansissa koko kirjo

Antologia on samoihin kansiin painettu kokoelma eri kirjoittajien tekstejä. Miksi antologioihin osallistuminen kannattaa, ja mitä kirjoittaja saa prosessista? Kesä ja Rauha ovat molemmat julkaisseet tekstejään antologioissa ja olleet mukana toimittamassa niitä. 

Jakso 6, 25.10. Google tietää kaiken

Kirjoitammeko tutusta ja turvallisesta vai itselle vieraasta? Kesän hakuhistoriassa on pomminrakennusohjeita ja raskausmyrkytyksen oireita, Rauha googlettaa demoneja, enkeleitä ja sitä, miltä ihminen maistuu. Jaksossa puhumme siitä, mistä kaikesta kirjoittaja joutuu ottamaan selvää ja miksi chat-keskusteluiden joukkoon on kirjoitettava tiedotteita tiedustelupalveluille: ”HUOMHUOMHUOM, kirjoitan kirjaa ja olen oikeasti Rauhaa rakastava ihminen!!!”

Jakso 7, 8.11. Ytimessä juoni

Mikä on tarinan ja juonen ero? Millaisia juonihäkkyröitä olemme rakentaneet, millaisiin aikarakenteisiin kompastelleet? Tässä jaksossa puhetta juonen rakentamisesta ja niistä ilonhetkistä, kun juoni alkaa kaiken vääntämisen jälkeen hahmottua.

Jakso 8, 22.11. Joskus on vaan vähän vaikeeta

Mistä aiheista kirjoittaminen tuntuu hankalalta? Milloin kirjoittaminen ei luista yhtään? Missä tilanteessa Kesä oli hetken sitä mieltä, ettei voi enää jatkaa romaaninsa kirjoittamista? Miksi Rauhan on helpompi kirjoittaa spekulatiivisia dystopioita kuin arkipäivän ongelmia? Miksi kirjoittaminen on kaikesta hankaluudesta, vaikeudesta ja jumittamisesta huolimatta paras asia maailmassa? 

Jakso 9, 6.12. Suo, kuokka ja kirja

Kuvitteluperjantain suuressa itsenäisyyspäivän jaksossa kysymme, tarvitseeko jokaisessa suomalaisessa kirjassa olla suo, kuokka, rintamamiestalo ja jatkosota. Pohdimme omaa kirjoittajuuttamme nostalgisessa Suomi-hengessä ja mietimme, mikä muu kuin kirjoittajan alkuperä tekee tekstistä suomalaisen.

Jakso 10, 20.12. Miksi tätä viitsii tehdä?

Ensimmäisen tuotantokauden päätösjaksossa olemme perimmäisten kysymysten äärellä. Kirjoittamisella ei rikastu, vaikka se vaatii kovaa työtä. Miksi siis kirjoitamme? Entä miltä tuntuu, kun kirjoittajakaveri saa kustannussopimuksen samalla, kun itse takoo päätään seinään tekstinsä kanssa? Puhumme myös kirjoittajuuden palkitsevimmista hetkistä.